torstai, 29. joulukuu 2011

Vuoden loppu häämöttää ja uusi vuosi alkaa...

 Ei ole enää montaa päivää tätä kuluvaa vuotta jäljellä! Uusi vuosi ja uudet kujeet!

En ole ehtinyt pitkään aikaan kirjoitella kuulumisia tänne, mutta edelleen ollaan Xtravaganzassa mukana. Pussikeitoilla olin 5,5 vkoa ja painoa lähti sinä aikana -15 kg !!!!!!!! Olen niin onnellinen!!! Vielä on tavoitteeseen matkaa, mutta pikkuhiljaa sitä kohti mennään. Nyt kun olen opetellut syömään taasen uudestaan, on painoa tullut takaisin 2-3 kg, mutta se kuuluu asiaan, koska nyt elimistön glykogeenivarastot täyttyvät.

Kyllä ruoka sitten on ihanaa ja syöminen! Perunat, pastat, riisit, leivät jne...ovat poissa ruokavaliosta, mutta eipä niitä oikein kaipaakaan. Nuo "puuttuvat" osat olen korvannut keitetyillä kasviksilla, mm.porkkana, lanttu ja kukkakaali on suurimmat suosikit. Naureskelinkin tässä eräs päivä, et olenkohan keväällä aivan oranssi ku porkkanaa menee niin paljon päivässä.

Olo ei ole enää niin energinen kuin ketoosivaiheessa, mutta silti voidaan hyvin. Tästä eteenpäin jatketaan koko elämän jatkuvan muutoksen parissa. 

Hyvää loppuvuotta kaikille ja erinomaisen ihanaa tulevaa uutta vuotta 2012!

tiistai, 29. marraskuu 2011

Neljäs viikko menossa

 Oho, sori pieni hiljaiselo, mutta on ollut niin paljon muuta tekemistä, ettei ole ehtinyt päivitellä kuulumisia. 

Tosiaankin neljäs viikko jo menossa pusseilla ja edelleen porskutellaan hyvällä voinnilla ja virkeydellä! Ajoittain tulee sellainen fiilis, että onko tässä mitään järkeä, mutta sitten kun on hypännyt puntariin, niin on aivan "yes-fiilis", että kyllä nyt mennän vaikka läpi harmaan kiven.

Huomenna on virallinen punnitus ja laittelen huomenna sitten viralliset tulokset tänne. Eli tarkalleen sit on 3,5 vkoa pussiteltu. Innolla jään odottelemaan huomista!

tiistai, 22. marraskuu 2011

Monesko päivä jo menossa?

 Olisiko nyt jo peräti 18. päivä menossa Xtravaganzaa? Pussikeitoilla edelleen jatkellaan, niistä ei ole enää ku 3-4 suosikkimakua, jotka menevät alas suitsaitsukkelaan, muut tökkii aika pahasti, varsinkin ne suolaiset.

Olo edelleen aivan huippu, pirteä kuin peipponen. Iltaisin nukkumaan mennessä on sellainen olo, että ei edes väsytä, mutta kun pään painaa tyynyyn, niin lähes välittömästi nukahtaa.

Treenatessa huomaa, että väsähtää lihakset helpommin ja treenien jälkeisenä päivänä lihaksissa ihana treenikipu. 

Viime viikolla meillä oli ylläripunnitus ryhmässä ja mulla oli sitten reilussa viikossa lähtenyt tasan 5 kg. Parin viikon päästä on seuraava punnitus ryhmässä, sen jälkeen sitten ryhmätapaamiset harvenevatkin.

Saattaa kuulostaa uskomattomalle, mutta mä olen ollut oikein kokkien kokki nyt pussittelun aikana. Teen perheelle ruokaa päivittäin ja siis jotain muutakin kuin "peruna-kastike"-linjaa, eilen tein esim.kebabia. Ja lähes joka päivä on myös jälkkäriä tarjolla. Nyt aion mennä leipomaan tiikerikakun sekä vaniljatäytteisiä pullia.

 

tiistai, 15. marraskuu 2011

Nyt jo 11.päivä menossa!

Uskomatonta, mutta totta, että mä edelleen olen pusseilla! Toisaalta nyt tuntuu sille, että koska tuosta ekasta viikosta on selvinnyt, niin miksipäs ei sitten kaikista lopuistakin.

Tällä viikolla en ole käynyt noilla suunnitelluilla 20 minsan kävelylenkeillä, mutta salilla olen ollut treenaamassa kaksi kertaa ja todennäköisesti myös tänään jään ryhmän jälkeen treenailemaan.

Olo on edelleen mitä mainioin, ainoastaan välillä tulee tosi vilu, johtunee ilmeisesti kuitenkin siitä, että rasvat sulaa ja on ketoosissa.

Töissäkin olin viikon vapaiden jälkeen ja sielläkin ruokailut meni tosi kivasti eikä tehnyt mieli "oikeaa" ruokaa, vaikka muut söivät pizzaa, kebabia jne...Joutui kyllä selittelemään työkamuille, että miksi syön vain keittoja jne...Ja olihan joukossa tietty yks sellainenkin, joka ei asiaa voinut sulattaa, vaan piti kauhea saarnan pussittelusta. Sanoin sit hänelle, et tää on MUN valinta ja MUN keho...ja eihän tätä loputtomiin kestä!

Nyt tekemään normaalia vapaapäivän kotiaskareita ja illalla sitten ryhmään.

Aurinkoista päivää kaikille!

keskiviikko, 9. marraskuu 2011

Viides päivä...

 Eilinen jäi väliin päivityksiltä, mutta eipäs mitään ihmeellistä ollutkaan. Pusseilla edelleen jatketaan ja katsastelin eilen niiden ravintoarvoja, niin samat arvot sekä makeissa että suolaisissa (suolaisissa enemmän natriumia), joten voin ihan hyvin syödä vain yhtä suolaista ja sitten noita makeita. Noi suolaiset keitot on NIIN suolaisia, että hyi kammotus.

Eilen oli sitten ekaa kertaa ryhmätapaaminen, meidän ryhmässä on 6 hlöä, mutta vain 3 oli päässyt paikalle. Ohjaajamme mukaan ryhmämme miesvahvistus oli vielä ulkomaan lomalla, joten tulee ensi viikolla sitten mukaan. Eipä tuolla ryhmässä mitään erikoisempaa tehty, esittelimme itsemme ja menimme sitten vähän ohjelmaa läpi sekä aikatauluja miten tullaan tapaamaan. Nyt aluksi tapaamme viikon välein, sitten harvenee niin, että lopussa tapaamme vain kerran kuukaudessa. Toisaalta ohjaaja sanoi, että voidaan pitää tarvittaessa sellaisia välitapaamisiakin, että pysyy ryhmähenki kasassa. Punnitusta ei ollut eilen laisinkaan ja eka virallinen punnitus on vasta 30.11. Tarvittaessa punnitaan joka kerrallakin, jos haluaa, mutta tuolloin on vasta sitten eka iso punnitus.

Itse meen perjantaina salille treenaamaan ja maanantaina mulla on saliohjelman teko. Tulevan viikon tavoitteeksi kaikille laitettiin, että kävisi kävelylenkillä joka toinen päivä vähintään 20 minsaa kerrallaan.

Tosiaan viides päivä jo menossa pusseilla ja olo mitä mainioin! En olisi koskaan uskonut, että tämä alku on näin helppoa! Mulla ei ole ollut mikään päivä huono tai heikottava olo ja nyt tällä hetkellä kuitenkin kehoni on jo ketoositilassa, sen huomaa omituisesta mausta suussa. Mutta tuota makua pystyy sietämään ja kun juo tarvittavasti vettä, niin se aina huuhtoutuu hetkeksi pois.

Tsemppiä kaikille silavien sulatukseen! Toivon jokaiselle samanlaista yes-fiilistä mikä itsellä on nyt päällä! Periksi ei anneta!!!